Kuvat: Pauliina ja Esko
Viikonloppu sujui mukavasti ja leikkisästi Saaristomeren koulutuksellisella melontaretkellä. Perjantaina virallinen lähtö vajalta oli 17 maissa. Toisen retkeläisen, Arton, kanssa emme kuitenkaan ehtineet työkiireiltä ensimmäiseen lähtöön mukaan. Illan päämääränä oli Högland, jonne toiset meloisivat Granvikista. Päätimme hieman lyhentää matkaa ja oikaista, kyseessähän oli minulle seuran ensimmäinen retki, joten lähdimme vesille Paraisten Portista.
Illan hämärtyessä ylitimme väylän kivassa aallokossa, jihuu, ja saavuimme Höglandiin 21 maissa. Yhtä venettä lukuunottamatta ketään ei näkynyt missään. Hieman mietimme jos toiset olivatkin turvautuneet varasuunnitelmaan ja lähteneetkin Pensarin eteläpuolelle. No siitä olisi kyllä kerrottu, eikä illan jo pimetessä asialle kuitenkaan ollut kauheasti tehtävissä, joten pistimme teltat pystyyn ja alettiin miettimään iltapalaa. Jostain kuului yllättäen Kristianin ääni ja laskua ”... viisi, kuusi, seitsemän”. Hetken kuluttua rannan suunnassa näkyi kirkkaan tähtitaivaan lisäksi muutama hassu valo noin puolisen metriä vedenpinnasta.
Vaikka varmasti upea pimeän melonta jäi itseltäni väliin, niin olin tyytyväinen, että saimme muun retkueen ekana iltana kiinni. Tai miten päin se sitten menikään. Veneilijät hakeutuivat vielä myöhään illasta tulipaikalle ja alkoivat soittaa jotain noin 70-luvun aivan ihanaa suomi-iskelmää. Onneksi Kristian kävi hyvin diplomaattisesti pyytämässä heitä lopettamaan mölyn. Parin kymmenen metrin päässä en voinut muuta kuin hymyillä, naurahtaa ja hiukan ihailla, että toiset näemmä osaa hyvinkin kauniisti pyytää ja sitäpaitsi saada pyytämänsä. Ilta jatkui syödessä ja muutamaan muuhun retkeläiseen tutustuessa.
Lauantaina heräilin ennen seiskaa lintujen siritykseen. Ainakin mustarastas taisi olla retkeilijää aamuvirkumpi. Absidi oli ollut yön auki ja katselin teltasta aamua. Siinä että herää rauhalliseen aamuun jollain saarella, eikä voi oikeastaaan tehdä mitään muuta kuin ihan tavallisia aamutoimia, on jotain aivan erityistä. Avaraa eikä mitään häiriöitä missään, veneilijätkin kun vielä vetivät sikeitä. Välillä tuli jokunen sadekuuro, mutta ei mitään erityisen rankkaa.
10 maissa alkoi harjoitukset maissa. Mietittiin banaani-kajakin ja hiekka-aaltojen avulla miten aallokossa saisi kajakkia ohjattua. Esko piti rannassakin kypärää päässä, kuulemma lätsä oli edellisenä iltana hävinnyt aallokkoon. Sitten päästiin jo vesille. Suoraan n. 7 m/s vastatuuleen ja aallokkoon. Aivan ihanaa. Kaikki edellisten päivien kiireet sun muut taisi huuhtoutua viimeistään siinä aallokossa jonnekin kauas pois.
Erilaiset enemmän tai vähemmän gourmet lounaat nautittiin pienellä kallioisella saarella. Näimme tummat pilvet jo kun rantauduttiin. Istuttiin niihin selittäin. Parissa minuutissa meri alkoi kiehua ja rankkasade ja rakeet piiskasivat meitä. Koko näytös kesti varmaan noin 5 minuuttia. Sitten oli taas rauhallista, pientä tihkua ja sitten ei mitään. Ei mitään paitsi liukkaita kallioita. Havereilta maissa kuitenkin vältyttiin.
Jatkettiin vesille harjoittelemaan mm. alatukikäännöstä myötäaallokossa. Treenattiin myös kaverin hinausta ja tukemista ilman apuvälineitä. Hyljekin tuli meitä ihmettelemään. Sitten tuli erilaiset reskutukset ja järkyttävän terävän kallioiden lähelle ajautuneen ja panikoituneen kaverin auttamista. Päivän päätteeksi kokeiltiin vielä kajakkinsa kadottaneen melojan auttamista. Jos on takakannella toinen niin ei sitten evää kauheasti tarvita perän lukitsemiseen.
Iltapäivästä sateetkin lakkasivat ja ilta kirkastui. Eskon lakkikin löytyi rannasta allokon tuomana. Käytiin vielä Höglandin näkötornissa ja mietittiin navigointia maissa hinausköydestä tehdyn väylän avulla. Lauantain veneilijäkin innostui kuvaamaan.
Sunnuntaina luovuttiin hyvästä leiripaikasta. Lyhyen
hinausteorian ja leikin jälkeen lähdimme vesille suuntana Granvik. Jatkettiin
hinausten kokeilemisella. Vuorotellen hinattava pääsi kikkailemaan
melaperäsimillä ja hinaaja treenaamaan eteenpäin melontaa. Ennen lounasta
kokeiltiin sairastuneen melojan auttamista vesillä kolmen ryhmissä. Hyvin
jaksoi Kaisa meitä hinata! Lounaspaikaksi löytyi melko jyrkkäkallioinen saari.
Huipulta oli taas kivat näköalat.
Oma retken loppuhuipennus oli kun kokeiltiin miten hinaaja
pääsisi irti hinausköydestä ja ylös eskimolla jos sattuisi haverin kesken
kaiken. Heinäkuusta olen (salaa) harjoitellut perhosten tekemistä.
Jäätelötikulla se on tuntunut onnistuvan, mutta tällä kertaa oli kädessä perus
euromela ja kajakissa retkilasti. No, Kristianin yllyttämänä kokeilin ensin
ilman hinausköyttä ja perhonenhan nousi. Sitten hinausköyden kanssa ja hyvässä
vauhdissa nurin. En todellakaan lyhytselkäisenä löytänyt liivien ja aukkarin
välistä köyden klipsiä veden alla. Enkä halunnut irti kojootistani, joten aloin
koputtelemaan. Arto toi keulan lähelle, mutta en päässyt edes keulaeskimolla
ylös. Sain kuitenkin hinausköyden irti itsestäni ja yritin uudestaan. Mutta ei,
kun jalat on irti tuista niin ei se kajakki oikein pyörähdä mitenkään. Esko
tuli jo toiselle puolelle ja lähes käänsi oikein päin kunnes totesin, että haluan vielä yrittää päästä itse
ylös. Pyysin tilaa, sukelsin vielä kerran, otin aukon reunoista kiinni ja sain
kui sainkin jalat takasin paikoilleen. Sitten yritin perhosta, ja sehän nousi!
En todellakaan odottanut sitä. Älkää kuitenkaan kokeilko kotona yksin edes
kylpyammeessa.
Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli sadekuuroineen ja tuulineen
aivan huippu. Iso kiitos Kristianille ja Eskolle järjestämisestä, opettamisesta
ja leikkisyydestä. Kiitokset myös huippuporukalle Joanna, Kaisa, Päivi, Arto,
Juho ja Sebastian!
Ajankohta 6-8.9.2019
Osallistujia 7 + 2 vetäjää
Osallistujia 7 + 2 vetäjää
Kilometrejä 30 km
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti