Koulutuksellinen melontaretki Saaristomerellä

Teksti: Pauliina  
Kuvat: Pauliina ja Esko

Viikonloppu sujui mukavasti ja leikkisästi Saaristomeren koulutuksellisella melontaretkellä. Perjantaina virallinen lähtö vajalta oli 17 maissa. Toisen retkeläisen, Arton, kanssa emme kuitenkaan ehtineet työkiireiltä ensimmäiseen lähtöön mukaan. Illan päämääränä oli Högland, jonne toiset meloisivat Granvikista. Päätimme hieman lyhentää matkaa ja oikaista, kyseessähän oli minulle seuran ensimmäinen retki, joten lähdimme vesille Paraisten Portista.

Illan hämärtyessä ylitimme väylän kivassa aallokossa, jihuu, ja saavuimme Höglandiin 21 maissa. Yhtä venettä lukuunottamatta ketään ei näkynyt missään. Hieman mietimme jos toiset olivatkin turvautuneet varasuunnitelmaan ja lähteneetkin Pensarin eteläpuolelle. No siitä olisi kyllä kerrottu, eikä illan jo pimetessä asialle kuitenkaan ollut kauheasti tehtävissä, joten pistimme teltat pystyyn ja alettiin miettimään iltapalaa. Jostain kuului yllättäen Kristianin ääni ja laskua ”... viisi, kuusi, seitsemän”. Hetken kuluttua rannan suunnassa näkyi kirkkaan tähtitaivaan lisäksi muutama hassu valo noin puolisen metriä vedenpinnasta.

Vaikka varmasti upea pimeän melonta jäi itseltäni väliin, niin olin tyytyväinen, että saimme muun retkueen ekana iltana kiinni. Tai miten päin se sitten menikään. Veneilijät hakeutuivat vielä myöhään illasta tulipaikalle ja alkoivat soittaa jotain noin 70-luvun aivan ihanaa suomi-iskelmää. Onneksi Kristian kävi hyvin diplomaattisesti pyytämässä heitä lopettamaan mölyn. Parin kymmenen metrin päässä en voinut muuta kuin hymyillä, naurahtaa ja hiukan ihailla, että toiset näemmä osaa hyvinkin kauniisti pyytää ja sitäpaitsi saada pyytämänsä. Ilta jatkui syödessä ja muutamaan muuhun retkeläiseen tutustuessa.

Lauantaina heräilin ennen seiskaa lintujen siritykseen. Ainakin mustarastas taisi olla retkeilijää aamuvirkumpi. Absidi oli ollut yön auki ja katselin teltasta aamua. Siinä että herää rauhalliseen aamuun jollain saarella, eikä voi oikeastaaan tehdä mitään muuta kuin ihan tavallisia aamutoimia, on jotain aivan erityistä. Avaraa eikä mitään häiriöitä missään, veneilijätkin kun vielä vetivät sikeitä. Välillä tuli jokunen sadekuuro, mutta ei mitään erityisen rankkaa. 

10 maissa alkoi harjoitukset maissa. Mietittiin banaani-kajakin ja hiekka-aaltojen avulla miten aallokossa saisi kajakkia ohjattua. Esko piti rannassakin kypärää päässä, kuulemma lätsä oli edellisenä iltana hävinnyt aallokkoon. Sitten päästiin jo vesille. Suoraan n. 7 m/s vastatuuleen ja aallokkoon. Aivan ihanaa. Kaikki edellisten päivien kiireet sun muut taisi huuhtoutua viimeistään siinä aallokossa jonnekin kauas pois.

Erilaiset enemmän tai vähemmän gourmet lounaat nautittiin pienellä kallioisella saarella. Näimme tummat pilvet jo kun rantauduttiin. Istuttiin niihin selittäin. Parissa minuutissa meri alkoi kiehua ja rankkasade ja rakeet piiskasivat meitä. Koko näytös kesti varmaan noin 5 minuuttia. Sitten oli taas rauhallista, pientä tihkua ja sitten ei mitään. Ei mitään paitsi liukkaita kallioita. Havereilta maissa kuitenkin vältyttiin.





Jatkettiin vesille harjoittelemaan mm. alatukikäännöstä myötäaallokossa. Treenattiin myös kaverin hinausta ja tukemista ilman apuvälineitä. Hyljekin tuli meitä ihmettelemään. Sitten tuli erilaiset reskutukset ja järkyttävän terävän kallioiden lähelle ajautuneen ja panikoituneen kaverin auttamista. Päivän päätteeksi kokeiltiin vielä kajakkinsa kadottaneen melojan auttamista. Jos on takakannella toinen niin ei sitten evää kauheasti tarvita perän lukitsemiseen.







Iltapäivästä sateetkin lakkasivat ja ilta kirkastui. Eskon lakkikin löytyi rannasta allokon tuomana. Käytiin vielä Höglandin näkötornissa ja mietittiin navigointia maissa hinausköydestä tehdyn väylän avulla. Lauantain veneilijäkin innostui kuvaamaan.

Sunnuntaina luovuttiin hyvästä leiripaikasta. Lyhyen hinausteorian ja leikin jälkeen lähdimme vesille suuntana Granvik. Jatkettiin hinausten kokeilemisella. Vuorotellen hinattava pääsi kikkailemaan melaperäsimillä ja hinaaja treenaamaan eteenpäin melontaa. Ennen lounasta kokeiltiin sairastuneen melojan auttamista vesillä kolmen ryhmissä. Hyvin jaksoi Kaisa meitä hinata! Lounaspaikaksi löytyi melko jyrkkäkallioinen saari. Huipulta oli taas kivat näköalat.

Oma retken loppuhuipennus oli kun kokeiltiin miten hinaaja pääsisi irti hinausköydestä ja ylös eskimolla jos sattuisi haverin kesken kaiken. Heinäkuusta olen (salaa) harjoitellut perhosten tekemistä. Jäätelötikulla se on tuntunut onnistuvan, mutta tällä kertaa oli kädessä perus euromela ja kajakissa retkilasti. No, Kristianin yllyttämänä kokeilin ensin ilman hinausköyttä ja perhonenhan nousi. Sitten hinausköyden kanssa ja hyvässä vauhdissa nurin. En todellakaan lyhytselkäisenä löytänyt liivien ja aukkarin välistä köyden klipsiä veden alla. Enkä halunnut irti kojootistani, joten aloin koputtelemaan. Arto toi keulan lähelle, mutta en päässyt edes keulaeskimolla ylös. Sain kuitenkin hinausköyden irti itsestäni ja yritin uudestaan. Mutta ei, kun jalat on irti tuista niin ei se kajakki oikein pyörähdä mitenkään. Esko tuli jo toiselle puolelle ja lähes käänsi oikein päin kunnes totesin, että haluan vielä yrittää päästä itse ylös. Pyysin tilaa, sukelsin vielä kerran, otin aukon reunoista kiinni ja sain kui sainkin jalat takasin paikoilleen. Sitten yritin perhosta, ja sehän nousi! En todellakaan odottanut sitä. Älkää kuitenkaan kokeilko kotona yksin edes kylpyammeessa.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli sadekuuroineen ja tuulineen aivan huippu. Iso kiitos Kristianille ja Eskolle järjestämisestä, opettamisesta ja leikkisyydestä. Kiitokset myös huippuporukalle Joanna, Kaisa, Päivi, Arto, Juho ja Sebastian!

Ajankohta 6-8.9.2019
Osallistujia 7 + 2 vetäjää

Kilometrejä 30 km

Kesäkuun aloittelijaretki

Teksti ja kuvat: Sven

Omalta osaltani Aloittelijaretkelle lähteminen oli kaatua omaan huolimattomuuteeni: olin kirjannut kalenteriini viimeisen ilmoittautumispäivän viikkoa liian myöhäiseksi. Kun vihdoin ja viimein varmistui, ettei minulla olisi mitään työesteitä niin huomasin, että jopa aloituspalaveri oli pidetty. Laitoin retken vetäjälle, Tähkäpään Matille, huolestuneena viestin ja kysyin josko pääsisin vielä mukaan. Matilta tulikin pian viesti, että mukaan mahtuu – oi riemun päivää!

Seuraavaksi ryhdyin pakkaamaan reissulle tarvittavia varusteita – siinä olikin pohtimista mitä ottaa mukaan. Onneksi minulla oli pitkän retken varusteluettelo, jonka mukaan lähdin kasaamaan mukaan tulevia tavaroita. Tavaraa kerääntyikin hämmentävä pino. Seuraava rasti oli sulloa kaikki sopivasti kuivasäkkeihin. Olin hiljattain hankkinut useita samanvärisiä kuivasäkkejä, päädyin lopulta kirjoittamaan säkin sisällön maalarinteipille, jonka kiinnitin säkkiin: näkisin säkkiä avaamatta mitä se piti sisällään. Tavaraa kertyi kaiken kaikkiaan noin neljätoista kiloa – jotenkin sain kaiken tungettua yhteen Ikea-jättikassiin.

Retken lähtö olisi perjantaina, mutta maanantaina Matilta tuli viesti, että perjantaiksi on luvattu kovia tuulia. Viestissään Matti lupasi ilmoittaa viimeistään keskiviikkona mitä retken kanssa tehtäisiin. Pari päivää meni säätiedotuksia kurkkiessa, kunnes tuli viesti, jossa Matti ilmoitti, että lähtö siirtyy lauantai-aamuun. Huokaisin helpotuksesta, retki ei peruuntunut kuitenkaan kokonaan – saatoin jopa jättää mukaan otettavan vesimäärän vähemmälle.

Lauantai-aamu valkeni aurinkoisena ja vähätuulisena – edellisen päivän kovat tuulet olivat onneksi tyyntyneet. Saavuin melontavajalle varttia vaille yhdeksän, Matti ja Reija olivat tuolloin jo paikalla. Traileri oli jo Matin autossa kiinni ja lähdimme nostelemaan tavaroita sekä kajakkeja trailerin kyytiin. Vajaassa tunnissa traileri oli täyteen lastattu ja matka kohti Pleikilää saattoi alkaa.

Kaikki pakattu, matka voi alkaa.

Kohti Pleikilää

Pleikilään saavuttuamme traileri purettiin alta aikayksikön, jonka jälkeen alkoi matkan siihen asti jännittävin osuus: kaiken mukaan otetun kaman tunkeminen kajakkiin. Rannassa kävi hirvittävä tuhina ja ähellys kun itse kukin survoi tavaroitaan kajakin syövereihin. Artisan Millenium-kajakki imaisi tavarani yllättävän tuskattomasti ja suureksi hämmästyksekseni kajakkiin jäi vielä tilaa.

Tavaroiden pakkausta kajakkeihin

Vesillelaskun jälkeen lähdimme melomaan luoteeseen tarkoituksena kiertää Katanpää pohjoispuolelta. Ensimmäisen maatauon pidimme Hamskerissa, jonka jälkeen seurasi kovatuulisempi pätkä Katanpään pohjoispuolelta tuulen puhaltaessa kokolailla luoteesta. Merellä oli vaahtopäitä, mutta koko poppoo selvisi hyvin Katanpäähän. Katanpäässä pidimme lounastauon ja kiertelimme saarta ympäriinsä katsellen tykkejä.

Ensimmäinen tauko

Katanpään tykkejä katselemassa

Kylläisinä lähdimme melomaan Matin ja Reijan opastamina kohti yöpymispaikaksi valittua Löökooraa. Ohitimme saaria sekä luotoja välillä hyvinkin matalassa vedessä meloen. Tämä on se syy miksi aloitin melomisen: vaikka olen liikkunut koko ikäni moottoriveneellä saaristossa, niin kaikkialle ei moottoriveneellä pääse – nyt näkemäni maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita, eikä yhtäkään muuta veneilijää mailla halmeilla.

Ilta-aurinko

Saavuimme illansuussa Löökooraan ja kaikki lähtivät hakemaan paikkaa omalle teltalleen. Telttani nousi ripeästi ja tämän jälkeen kokoonnuimme porukalla valmistamaan iltapalaa: kuka kokkaillen raaka-aineista, kuka retkimuonapussia hyödyntäen.

Aamuhetki Löökoorassa

Sunnuntai-aamu valkeni aurinkoisena ja tyynenä. Lähdimme vasta yhdentoista aikaan melomaan – olin jostain syystä luullut, että melojat ovat aamuvirkkua porukkaa, mutta harhakäsitykseni korjattiin. Lämpötila kohosi päivän mittaan yli kahdenkymmenen asteen ja myötätuuliosuuksilla tuli jo melkein kuuma. Sivuutimme paluumatkalla Pieskerin upeat kalliot ja monia muita upeita saaria sekä luotoja, joiden lähellekään ei olisi moottoriveneellä ollut asiaa. Sää helli meitä koko päivän, mutta kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan: tulimme takaisin Pleikilään neljän jälkeen. Jäljellä oli enää trailerin lastaus sekä purkaminen melontakeskuksen pihalla.

Lähtövalmisteluja sunnuntaiaamuna

Pieskeri

Reija opettaa melontatekniikkaa

Tämä oli minun osaltani ensimmäinen retkimelontani ja kokemuksena erittäin miellyttävä sellainen. Matti ja Reija olivat hyviä oppaita, ryhmä sai heiltä hyviä käytännön vinkkejä retkimelonnasta. Omakohtainen kokemus tavaroiden pakkaamisesta ja kajakkiin ahtamisesta oli opettavainen: kaikkea painoa ei tarvinnut kantaa omassa selässä ja kajakkiin mahtuu hämmentävä määrä tavaraa! Retkimelontakärpänen puraisi eikä se haittaa ollenkaan :)

Ajankohta 29.-30.6.
Osallistujia 9 + 2 vetäjää

Kilometrejä  18 km + 16 km

Vaativuus: aloittelijaretki