Koulutusretki 6.-8.9.2024

Teksti ja kuvat: Anni, Eeva, Mariann, Tricia, Marko, Kristian ja Esko 

Aallokkomelontaa, pelastautumisharjoituksia aavan meren haasteellisissa oloissa, pimeämelontaa ja muuta jännää oli luvassa koulutusretkellä. Aloituslegi Granvik-Högland tarjosi hehkuvan auringonlaskun, upean tähtitaivaan ja Linnunradan liki peilityynellä merellä. Onnekkaat näkivät tähdenlennokin! 

Seuraavana aamuna saaren kesäasukkaat tulivat herättämään meidät hyvissä ajoin ennen harjoituksia. Rannalla saimme Kristianilta erittäin hyvän tietoiskun kajakin käyttäytymisestä ja ohjaamisesta kovassa tuulessa ja aallokossa. Sen jälkeen kokeiltiin aamun oppeja käytännössäkin, vaikka aallot ja tuuli jäivät tällä kertaa mielikuvituksemme varaan. 

Lounaalle hakeuduimme komealle luodolle, jonka muhkuraiset kalliorannat tarjosivat mahdollisuuden harjoitella rantautumista tavallista haastavammissa olosuhteissa.  

Esko bongasi saarelta myös itämerennorpan suojaksi rakennetun tekopesän, jonka äärellä pohdiskelimme norpan elämäntapaa.  

Ennen vesille paluuta askartelimme vielä tyylikkäät myrskyanorakit, joiden suoma lisälämpö kohotti entisestään porukan motivaatiota uimaharjoituksiin. 

Illalla kapusimme Höglandin saaren korkeimmalle huipulle, josta avautui huikea näkymä Saaristomeren kansallispuistoon. Laskevan auringon tunnelmallisessa valaistuksessa poseerasimme kameralle monenmoisissa asetelmissa, kertasimme päivän tapahtumia, pidimme tietovisailun ja pohdimme muun muassa inuiitin kielen oppimisen haasteita ja oppimisstrategioita. 

Vesillä pääsimme kokeilemaan erilaisia hinauksia ja pelastautumisia sekä keksimään ratkaisuja ohjaajien keksimiin melontaretkeilyn yllätysskenaarioihin. Välillä hinattiin kajakkia, välillä uimaria, välillä skuupattiin loukkaantunut uimari kajakkiin. Tulipa testattua myös täynnä vettä olevan retkilastatun kajakin kelluvuus kaverin roikkuessa peräsimenä.  

Retkelle osuneen poikkeuksellisen lämpimän syyshelteen ansiosta, meressä puljaaminen oli virkistävää ja nauru kaikui rannoilla suorittaessamme harjoitteita - vähemmän ja enemmän huumorilla höystettynä. Polskuttelipa paikallinen hyljekin vähäksi aikaa touhujamme ihmettelemään. 

Pelastusharjoitukset olivat hauskoja ja toimeliaita, ja retken loppusuoralla eteemme tarjoutui myös yksi aito tilanne, kun reskutuksiin ilmeisen mieltynyt kanssameloja vahingossa heittäytyi aaltoihin. Puikkelehdittuamme tyynissä vesissä saarten lomassa retken viimeiselle aterialle kävimme läpi retken antia. Koulutusviikonloppu todettiin kaikin puolin onnistuneeksi: kouluttajien kokemuksen syvä rintaääni oli iskostanut meihin uusia oppeja ja uutta intoa, ja ilmapiiri retkellä oli ollut rennon leppoisa. Vaikka viikonlopun sää ei ollut aallokkomelonnan harjoitteluun optimaalinen, emme hienoista hellekeleistä suorastaan pahoillammekaan olleet. Hieman haikein mielin suuntasimme takaisin lähtöpaikkaan. 

Keväisestä melontaleiristä kesäretki - tekniikkaa ja hauskanpitoa Saaristomerellä 24.-26.5.2024

Teksti: Riikka V.

Kuvat: Riikka V. ja Mariann B.

Keväisen melontaleirin tavoitteena oli, että osallistujat ”saisivat varmuutta meloa omatoimisesti astetta kovemmassa kelissä”. Säidenhaltijan suunnitelma ryhmän viikonlopun suhteen oli aivan erilainen. Eteläisen Suomen ja Saaristomeren ylle parkkeerasi vahva korkeapaine, jonka seurauksena leirin ohjelma muokkautui sukkelasti aurinkoiseen, tyyneen ja hyvin lämpimään säähän sopivaksi. 

Leirin osallistujat Anni H., Anna L., Mariann B, Lauri P., Jani H., Timo K., Riikka V. sekä  ohjaajat Pauliina (Wright) ja Jukka (Ruohonen) siirtyivät Uittamolta Kirjaisiin perjantaina iltapäivällä ja leirisaareen Birsskäriin melottiin alkuillasta. Kristian V. sekä osallistui leiriin ja toimi samalla leirin vetäjien mentorina. 

Koska odotettu kova tuuli ja sen mukana aallokko jäivät puuttumaan, saimme tehdä hyödyllisiä tekniikkaharjoitteita tyynessä ja tästä olikin perustekniikan kannalta paljon hyötyä. Osa oli tarpeellista kertausta, osa uutta asiaa, riippuen luonnollisesti osallistujien aiemmasta kokemuksesta. Moni leiriläinen kommentoi, että oivalluksia ja ”ahaa”-lamppujen syttymisiä tapahtui useita. Leikkaavat melanvedot, hinaukset kaksin tai useamman tarvitessa apua, reksutukset, tuennat ja navigointi näin parhaan melontakauden alkaessa olivat erittäin hyödyllisiä. Saimme kaikki varmasti varmuutta meloa teknisesti paremmin. Pauliina ja Jukka pilkkoivat harjoitukset pienempiin osiin, joista rakennettiin pikku hiljaa suurempi kokonaisuus.

Leirin aikana Pauliina ja Jukka antoivat meille myös paljon pareittain suoritettavia tai kolmen neljän melojan ryhmäharjoitteita. Näistä seurasi mielenkiintoisia keskusteluja. Kuka teki mitä ja miksi, miten se karkuun päässyt kajakki kannattaa hakea, kuka hinaa ja kuka tukee pahoinvoivaa kanssamelojaa, miten päin kannattaa sijoittua, jotta kommunikaatio helpottuu. 

Viikonlopun aikana korostui keskusteluissa usein kommunikaation tärkeys, sekä miten sanoitamme viestimme, että miten tarkasti kommunikoimme. Onko “mennään rantaan” kehoituksen tarkoituksena meloa rantaan vai rantautua rantaan. Onko “tuonne” riittävä suuntaohjeistus. 

Birsskär oli hyvä leirisaari, jonka kallioilta saatoimme seurata tiirojen aamuista pikkukalojen saalistusta ja sopiva uimapaikka löytyi sekin. Saaressa on myös PidäSaaristoSiistinä Ry:n jätepiste ja WC. Hyvä telttapaikka löytyi kaikilla ja perjantai-lauantaiyönä meitä viihdytti, ainakin osin, naapurisaaresta kuuluva karaokelaulanta. Paluumatkalla piipahdimme myös tukemassa saariston turismia eli Brännskärin kahvilassa nauttimassa pientä purtavaa ja jäätelöä. 

Kirjaisiin palasimme sunnuntaina iltapäivällä ja helpotuksen huokausten säestämänä saimme riisua kuivapuvut päältä 26 asteen helteessä. Lämmin niissä oli, mutta puvut olivat tarpeen, mikä tuli hyvin todettua reskutusharjoituksissa edelleen kovin kylmässä merivedessä. 

Suurkiitokset leirin vetäjäporukalle erinomaisesta ohjelmasta, pedagogisesta myönteisestä otteesta ja kaikille muille osallistujille positiivisesta yhteishengestä ja -temppuiluista. Nyt on kuulkaa kesä! Uusia seikkailuja kohti! 

Seuran melontaretki vetäjän näkökulmasta

Teksti: Kristian Vuorilehto

Kuvat: SMM blogista 8/2020 

Alussa oli vain kalenterimerkintä elokuun ensimmäiselle viikolle: Kajakkiretki Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon. Leena lupasi tulla apuvetäjäksi. Hänen kanssaan saatoimme pohtia asioita yhdessä, jakaa tehtäviä ja tehdä parempia päätöksiä. Kaksin oli hauskempaa ja turvallisempaa. Samalla Leena sai lisää oppia retken vetämiseen.

Teimme perusteelliset suunnitelmat. Kirjoitimme aikajanalle tehtävämme ennen retkeä, retkellä ja retken jälkeen.  Maaliskuussa julkaisimme retken seuran tapahtumakalenterissa. Pyrimme kuvaamaan retken ja osallistujilta edellytetyn osaamisen niin tarkasti, että osallistujat pystyivät sen perusteella arvioimaan oliko retki heille sopiva.

Säilytä vapaus muuttaa suunnitelmia. Olimme menossa avoimille vesille, joten halusimme reitin, jota voisi lyhentää tai muuttaa tarpeen mukaan. Lopputulos oli, että meillä oli vain runsaasti vaihtoehtoisia karttapisteitä, jonne pyrimme sään ja osallistujien jaksamisen mukaan. Jätimme myös pelivaraa yllättäviin tilanteisiin. Emme halunneet ”hirttäytyä” mihinkään tavoitteeseen, johon olisi hinnalla millä hyvänsä päästävä, vaikka se olisi houkuttelevaa retkeä markkinoitaessa. Emme halunneet myöskään sitoa itseämme esim. saunavuoroihin tai yhteysalusten aikatauluihin.

Halusimme retkelle huolehtivaisen ja avoimen ilmapiirin. Pois se ajatus, että kukin selvitköön omin avuin kun on kerran retkelle lähtenyt. Kaikki auttavat, eivät vain vetäjät. Pidimme tärkeänä myös avointa kommunikaatiota ja hyvää keskustelukulttuuria. 

Iltapalavereissa jokaisella oli mahdollisuus avata päivän kokemuksia. Aamullakin kyselimme osallistujien tilannetta, jotta mahdolliset ongelmat eivät pääsisi eskaloitumaan. Pyrimme kuuntelemaan jokaisen tarpeita ja ottamaan ne mahdollisuuksien mukaan huomioon. Kaikille kerrottiin reitti- tauko- ja muista päivän suunnitelmista ja niiden muutoksista, jotta niihin osattiin varautua. 

Pidä huolta omasta ja osallistujien jaksamisesta. Kun pidän osaamiseni ja jaksamiseni riittävän hyvänä, voin viedä ryhmän olosuhteisiin, joissa osallistujat saavat uusia elämyksiä ja oppivat uutta. Saatoimme meloa aavalla merellä isoissa aalloissa. Päivämatkat halusimme pitää kohtuullisina ja mielialat korkealla. Väsyneet ja ärtyneet melojat ovat alttiimpia vaaroille.

Tehtäviä kannattaa jakaa. Delegoimalla voimat säästyvät, ja vetäjänä jaksan tarkkailla muuttuvia olosuhteita ja ryhmän fyysistä ja henkistä tilaa. Jaksan olla ajatuksissani muita edellä ja valmiina vaativiinkin tilanteisiin. Jättäydyn taka-alalle silloin kun vetäjää ei tarvita tai apuvetäjä voi hoitaa homman. Retkellä kaikki halukkaat saavat vuorollaan suunnistaa, vetää iltavenyttelyjä, jne.

Itäisen Suomenlahden retkellä yksi osallistujista hoiti kuljetukset, toinen letut ja kolmas luki ääneen opaskirjaa sitä mukaa kun etenimme saarelta saarelle. Yhteistä päiväkirjaa kirjoitimme kukin vuorollamme.

Ensimmäinen päivä ratkaisee. Silloin muodostuvat käyttäytymis- ja toimintatavat, jotka valmentavat selviytymiseen vaativammissakin olosuhteissa. Alussa säännöt ja aikataulut voivat olla ärsyttävän tiukkoja, mutta niitä on helppo myöhemmin löysätä. Toisin päin se ei onnistu. Tälläkin retkellä kaikki seurasivat alusta asti karttaa ja meloimme muodostelmassa rooleja välillä vaihtaen. Itse sijoituin niin, että näin koko ajan kaikki.

Vältä viimeisen päivän lässähdys. Pyrin varmistamaan, että retki on loppuun asti antoisa sopimalla paluukyyditkin ennen retkelle lähtöä ja välttämällä ennenaikaista keskustelua paluusta töihin ja seuraavista retkistä. Kiinnostavaa ohjelmaa tarvitaan viimeisellekin päivälle.

Itäisen Suomenlahden retkellä melontamatkaa oli varattu reilusti viimeisellekin päivälle ja maisemat olivat upeita loppuun asti, joten arkihuolet eivät päässeet vaivaamaan.

Palaute on arvokasta. Tämä on minun tapani vetää retkiä. Olivatko osallistujat tyytyväisiä melontaretkeen? Se on tärkein motivaatiotekijäni. Jos retkien vetäminen kiinnostaa sinua, osallistu melontaseuran retkille ja kouluttaudu. Kysy seuralta mahdollisuutta osallistua retkien vetämiseen.

Koulutuksellinen melontaretki

Teksti ja kuvat: Liisa

Koulutuksellinen melontaretki alkoi jo etukäteistehtävällä, jossa piti suunnitella navigointireitti Granvikista Höglandin saarelle ottaen huomioon perjantain pimenevä ilta. Granvikin rannassa tutkailimme kotitehtävien reittejä ja lähdimme kuitenkin Eskon valmisteleman version kanssa liikkeelle, jotta voisimme vuorotellen harjoitella navigointia. Tuulta oli luvassa ja sitähän me olimmekin hakemassa mielellään kunnon aallokon kera! Paraisten portilla oli jo melko hämärää ja kun tulimme saarten välistä aukolle oli aivan pimeää. Höglandin siluetti erottui juuri ja pohjoiskärjen loisto oli ainoa erottuva merkki. Sitä kohden suuntasimme kajakit salmiakkimuodostelmassa. Aallokko olikin melkoista tuulisen päivän jälkeen ja melonta oli lievästi sanottuna jännittävää pilkkopimeässä. Luku!-huuto kuului usein ja sillä varmistimme, että kaikki olivat kuuloetäisyydellä. Muuta ei näkynyt kuin edellä melojien selkätuikut ja Höglandin loisto. Välillä kaipasi lasinpyyhkijöitä silmälaseille, kun isompi aalto murtui suoraan päälle.  Pääsimme mallikkaasti perille, vaikka viimeinen kallioliuska hiekkarannan edessä oli järjestää ikävän yllätyksen muutamille. Perillä olimme 22:20 ja olihan se harjoitus sekin pystyttää leiri pelkän otsalampun valossa. Venelaiturissa olevassa moottoriveneessä saatettiin hieman hämmästellä, kun kymmenen jälkeen täydestä pimeydestä ilmaantuu kahdeksan melojaa, jotka väläyttävät otsalamput päälle rannassa taputusten kera – oltiin kaikki perillä ehjinä!

Lauantaina suuntasimme Höglandista lounaaseen pienelle Långharun saarelle aamun aallokkomelonnan teoriaopastuksen jälkeen. Koulutus oli selvästi viety uudelle levelille, koska banaani oli vaihtunut puiseen pienoiskajakkiin sitten viime vuoden. Olimme onnekkaita kelin suhteen, sillä tuuli puhalsi navakasti lounaasta ja aallot aavalla noin metrin korkeita. Kalliosaaren suojista pääsimme mainiosti velloviin aaltoihin tekemään erilaisia harjoituksia. Treenasimme kajakin hallintaa ja käännöksiä neliöradalla, paripelastuksia aallokossa, pelastuksia hinauksen avulla ’vaarallisista’ paikoista. Ei olekaan niin helppoa saada sujautettua hinausköyttä paikalleen kun kahden kajakin keulat vispaavat aallokossa eri tahtiin. Paripelastuksen harjoittelu aallokossa oli erityisen hyödyllistä. Kannattaako pelastettavan kajakki olla tuulen puolella ja mitä sitten, jos uimarin ote irtoaa kajakista ja tuuli painaa pelastajan kajakkeineen ulottumattomiin. Hauskinta oli kun uskaltauduimme yksitellen harjoittelemaan surffausta myötäaallokossa. Eipä väsyttänyt yhtäkkiä yhtään! 

Vielä loppupäivästä ’rock landing’ pienelle kiviselle luodolle. Kajakista veteen ja hinausköysi kiinni keulaan. Sitten melan kanssa meloen rantaan ja tuurilla rannassa on jo kaveri, joka heittää köyden avuksi ja siitä kiskoen pääsee kahlaamaan aallokossa liukkaille kallioille. Sitten voi vedellä kajakin perässä huolella rantaan. Onnistumisen riemu oli tuntuva, kun kaikki vuorollaan saatiin kalliolle tauolle. 

Mutta mitenkäs pois sitten – no, käänteisessä järjestyksessä tietysti. Paitsi että minulta pääsi ruma sana, kun poispäin uidessani huomattiin, että vetoköysi olikin irronnut kajakista. Esko sen rivakasti meloen sai kuitenkin kiinni karkumatkaltaan. Sen verran pitkä päivä takana ja melauintia aallokossa, ettei rodeolla enää noustu kajakkiin.

Onneksi sateiset pilvetkin väistyivät ja ilta leirissä oli poutainen. Kamat olivat ihan märkinä ja kuivaus tarpeen. Saimme myös testattua merimerkkien tuntemustamme juuri ennen pimeän tuloa. Sunnuntaina paluumatkalla harjoitukset jatkuivat ja aallokkoa riitti vielä alkumatkasta hyvin. Hinauksia ja huonovointisen, väsähtäneen kaverin auttamista kolmen porukalla ja myös kahdestaan ilman hinausapua. Hyvin löytyi vetoapua ja hinausköysi tosiaan kelluu jos sen joutuu hätätilanteessa (siis Kristianin käskystä) irrottamaan ja heittämään mereen.

Aivan mainiota että saimme harjoitella melonta- ja pelastustaitoja aallokko-olosuhteissa. Huomasimme todellakin, kuinka hyödyllistä treenaus oli verrattuna Pitkäsalmen melko helppoihin olosuhteisiin. Ehdimme tehdä hämmästyttävän paljon harjoituksia retken aikana. Porukka oli aivan mahtava ja täysillä mukana - kiitos Maru, Lassi, Timo, Sanna ja Juho! Näimme runsaasti onnistumisia ja itsensä ylittämistä. Ja hauskaa oli, suurkiitos Kristianille ja Eskolle sekä leikkisästä että innostavasta ohjauksesta! 

Ajankohta 4.-6.9. 2020

Osallistujia 6

Kilometrejä -

Vaativuus: keskitaso

Koulutuksellinen melontaretki Saaristomerellä

Teksti: Pauliina  
Kuvat: Pauliina ja Esko

Viikonloppu sujui mukavasti ja leikkisästi Saaristomeren koulutuksellisella melontaretkellä. Perjantaina virallinen lähtö vajalta oli 17 maissa. Toisen retkeläisen, Arton, kanssa emme kuitenkaan ehtineet työkiireiltä ensimmäiseen lähtöön mukaan. Illan päämääränä oli Högland, jonne toiset meloisivat Granvikista. Päätimme hieman lyhentää matkaa ja oikaista, kyseessähän oli minulle seuran ensimmäinen retki, joten lähdimme vesille Paraisten Portista.

Illan hämärtyessä ylitimme väylän kivassa aallokossa, jihuu, ja saavuimme Höglandiin 21 maissa. Yhtä venettä lukuunottamatta ketään ei näkynyt missään. Hieman mietimme jos toiset olivatkin turvautuneet varasuunnitelmaan ja lähteneetkin Pensarin eteläpuolelle. No siitä olisi kyllä kerrottu, eikä illan jo pimetessä asialle kuitenkaan ollut kauheasti tehtävissä, joten pistimme teltat pystyyn ja alettiin miettimään iltapalaa. Jostain kuului yllättäen Kristianin ääni ja laskua ”... viisi, kuusi, seitsemän”. Hetken kuluttua rannan suunnassa näkyi kirkkaan tähtitaivaan lisäksi muutama hassu valo noin puolisen metriä vedenpinnasta.

Vaikka varmasti upea pimeän melonta jäi itseltäni väliin, niin olin tyytyväinen, että saimme muun retkueen ekana iltana kiinni. Tai miten päin se sitten menikään. Veneilijät hakeutuivat vielä myöhään illasta tulipaikalle ja alkoivat soittaa jotain noin 70-luvun aivan ihanaa suomi-iskelmää. Onneksi Kristian kävi hyvin diplomaattisesti pyytämässä heitä lopettamaan mölyn. Parin kymmenen metrin päässä en voinut muuta kuin hymyillä, naurahtaa ja hiukan ihailla, että toiset näemmä osaa hyvinkin kauniisti pyytää ja sitäpaitsi saada pyytämänsä. Ilta jatkui syödessä ja muutamaan muuhun retkeläiseen tutustuessa.

Lauantaina heräilin ennen seiskaa lintujen siritykseen. Ainakin mustarastas taisi olla retkeilijää aamuvirkumpi. Absidi oli ollut yön auki ja katselin teltasta aamua. Siinä että herää rauhalliseen aamuun jollain saarella, eikä voi oikeastaaan tehdä mitään muuta kuin ihan tavallisia aamutoimia, on jotain aivan erityistä. Avaraa eikä mitään häiriöitä missään, veneilijätkin kun vielä vetivät sikeitä. Välillä tuli jokunen sadekuuro, mutta ei mitään erityisen rankkaa. 

10 maissa alkoi harjoitukset maissa. Mietittiin banaani-kajakin ja hiekka-aaltojen avulla miten aallokossa saisi kajakkia ohjattua. Esko piti rannassakin kypärää päässä, kuulemma lätsä oli edellisenä iltana hävinnyt aallokkoon. Sitten päästiin jo vesille. Suoraan n. 7 m/s vastatuuleen ja aallokkoon. Aivan ihanaa. Kaikki edellisten päivien kiireet sun muut taisi huuhtoutua viimeistään siinä aallokossa jonnekin kauas pois.

Erilaiset enemmän tai vähemmän gourmet lounaat nautittiin pienellä kallioisella saarella. Näimme tummat pilvet jo kun rantauduttiin. Istuttiin niihin selittäin. Parissa minuutissa meri alkoi kiehua ja rankkasade ja rakeet piiskasivat meitä. Koko näytös kesti varmaan noin 5 minuuttia. Sitten oli taas rauhallista, pientä tihkua ja sitten ei mitään. Ei mitään paitsi liukkaita kallioita. Havereilta maissa kuitenkin vältyttiin.





Jatkettiin vesille harjoittelemaan mm. alatukikäännöstä myötäaallokossa. Treenattiin myös kaverin hinausta ja tukemista ilman apuvälineitä. Hyljekin tuli meitä ihmettelemään. Sitten tuli erilaiset reskutukset ja järkyttävän terävän kallioiden lähelle ajautuneen ja panikoituneen kaverin auttamista. Päivän päätteeksi kokeiltiin vielä kajakkinsa kadottaneen melojan auttamista. Jos on takakannella toinen niin ei sitten evää kauheasti tarvita perän lukitsemiseen.







Iltapäivästä sateetkin lakkasivat ja ilta kirkastui. Eskon lakkikin löytyi rannasta allokon tuomana. Käytiin vielä Höglandin näkötornissa ja mietittiin navigointia maissa hinausköydestä tehdyn väylän avulla. Lauantain veneilijäkin innostui kuvaamaan.

Sunnuntaina luovuttiin hyvästä leiripaikasta. Lyhyen hinausteorian ja leikin jälkeen lähdimme vesille suuntana Granvik. Jatkettiin hinausten kokeilemisella. Vuorotellen hinattava pääsi kikkailemaan melaperäsimillä ja hinaaja treenaamaan eteenpäin melontaa. Ennen lounasta kokeiltiin sairastuneen melojan auttamista vesillä kolmen ryhmissä. Hyvin jaksoi Kaisa meitä hinata! Lounaspaikaksi löytyi melko jyrkkäkallioinen saari. Huipulta oli taas kivat näköalat.

Oma retken loppuhuipennus oli kun kokeiltiin miten hinaaja pääsisi irti hinausköydestä ja ylös eskimolla jos sattuisi haverin kesken kaiken. Heinäkuusta olen (salaa) harjoitellut perhosten tekemistä. Jäätelötikulla se on tuntunut onnistuvan, mutta tällä kertaa oli kädessä perus euromela ja kajakissa retkilasti. No, Kristianin yllyttämänä kokeilin ensin ilman hinausköyttä ja perhonenhan nousi. Sitten hinausköyden kanssa ja hyvässä vauhdissa nurin. En todellakaan lyhytselkäisenä löytänyt liivien ja aukkarin välistä köyden klipsiä veden alla. Enkä halunnut irti kojootistani, joten aloin koputtelemaan. Arto toi keulan lähelle, mutta en päässyt edes keulaeskimolla ylös. Sain kuitenkin hinausköyden irti itsestäni ja yritin uudestaan. Mutta ei, kun jalat on irti tuista niin ei se kajakki oikein pyörähdä mitenkään. Esko tuli jo toiselle puolelle ja lähes käänsi oikein päin kunnes totesin, että haluan vielä yrittää päästä itse ylös. Pyysin tilaa, sukelsin vielä kerran, otin aukon reunoista kiinni ja sain kui sainkin jalat takasin paikoilleen. Sitten yritin perhosta, ja sehän nousi! En todellakaan odottanut sitä. Älkää kuitenkaan kokeilko kotona yksin edes kylpyammeessa.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli sadekuuroineen ja tuulineen aivan huippu. Iso kiitos Kristianille ja Eskolle järjestämisestä, opettamisesta ja leikkisyydestä. Kiitokset myös huippuporukalle Joanna, Kaisa, Päivi, Arto, Juho ja Sebastian!

Ajankohta 6-8.9.2019
Osallistujia 7 + 2 vetäjää

Kilometrejä 30 km

Jatkokoulutus

Peruskurssin jälkeen omia melontataitoja voi kehittää esimerkiksi seuran järjestämissä tekniikka- ja reskutusilloissa tai vaikkapa melontayritysten järjestämillä jatkokoulutus-kursseilla. Tulevana syksynä seurassamme on myös mahdollista suorittaa Euro Paddle Pass –järjestelmän taitokoe EPP2, johon valmistautuminen on hyvä syy hioa taitojaan ja kehittää omaa melontatekniikkaa.

Taitokokeen voi suorittaa omaksi ilokseen, mutta suorittaminen kannattaa erityisesti silloin, jos haluaa osallistua seuran kurssien ja retkien vetämiseen. EPP2 taitokokeen suoritus on pääsyvaatimuksena melonnan ohjaajakoulutukseen, jonka jälkeen voi toimia apuohjaajana peruskursseilla ja vetäjänä helpoilla retkillä.

Neljä seuramme jäsentä osallistui kesäkuun alussa Melonta-ja soutuliiton koulutus-järjestelmän mukaiseen ohjaajakoulutukseen, jonka järjesti melontayritys Aavameri. Koulutus toteutettiin retkimuodossa Saaristomerellä yhden viikonlopun aikana.

Vesillä treenattiin mm. erilaisia pelastautumisia ja hinausta sekä harjoiteltiin melontatekniikoiden opettamista. Maissa puolestaan keskusteltiin ryhmän ohjaamisesta, riskien arvioinnista ja hallinnasta.

Kuva: Aavameri