Koulutuksellinen melontaretki

Teksti ja kuvat: Liisa

Koulutuksellinen melontaretki alkoi jo etukäteistehtävällä, jossa piti suunnitella navigointireitti Granvikista Höglandin saarelle ottaen huomioon perjantain pimenevä ilta. Granvikin rannassa tutkailimme kotitehtävien reittejä ja lähdimme kuitenkin Eskon valmisteleman version kanssa liikkeelle, jotta voisimme vuorotellen harjoitella navigointia. Tuulta oli luvassa ja sitähän me olimmekin hakemassa mielellään kunnon aallokon kera! Paraisten portilla oli jo melko hämärää ja kun tulimme saarten välistä aukolle oli aivan pimeää. Höglandin siluetti erottui juuri ja pohjoiskärjen loisto oli ainoa erottuva merkki. Sitä kohden suuntasimme kajakit salmiakkimuodostelmassa. Aallokko olikin melkoista tuulisen päivän jälkeen ja melonta oli lievästi sanottuna jännittävää pilkkopimeässä. Luku!-huuto kuului usein ja sillä varmistimme, että kaikki olivat kuuloetäisyydellä. Muuta ei näkynyt kuin edellä melojien selkätuikut ja Höglandin loisto. Välillä kaipasi lasinpyyhkijöitä silmälaseille, kun isompi aalto murtui suoraan päälle.  Pääsimme mallikkaasti perille, vaikka viimeinen kallioliuska hiekkarannan edessä oli järjestää ikävän yllätyksen muutamille. Perillä olimme 22:20 ja olihan se harjoitus sekin pystyttää leiri pelkän otsalampun valossa. Venelaiturissa olevassa moottoriveneessä saatettiin hieman hämmästellä, kun kymmenen jälkeen täydestä pimeydestä ilmaantuu kahdeksan melojaa, jotka väläyttävät otsalamput päälle rannassa taputusten kera – oltiin kaikki perillä ehjinä!

Lauantaina suuntasimme Höglandista lounaaseen pienelle Långharun saarelle aamun aallokkomelonnan teoriaopastuksen jälkeen. Koulutus oli selvästi viety uudelle levelille, koska banaani oli vaihtunut puiseen pienoiskajakkiin sitten viime vuoden. Olimme onnekkaita kelin suhteen, sillä tuuli puhalsi navakasti lounaasta ja aallot aavalla noin metrin korkeita. Kalliosaaren suojista pääsimme mainiosti velloviin aaltoihin tekemään erilaisia harjoituksia. Treenasimme kajakin hallintaa ja käännöksiä neliöradalla, paripelastuksia aallokossa, pelastuksia hinauksen avulla ’vaarallisista’ paikoista. Ei olekaan niin helppoa saada sujautettua hinausköyttä paikalleen kun kahden kajakin keulat vispaavat aallokossa eri tahtiin. Paripelastuksen harjoittelu aallokossa oli erityisen hyödyllistä. Kannattaako pelastettavan kajakki olla tuulen puolella ja mitä sitten, jos uimarin ote irtoaa kajakista ja tuuli painaa pelastajan kajakkeineen ulottumattomiin. Hauskinta oli kun uskaltauduimme yksitellen harjoittelemaan surffausta myötäaallokossa. Eipä väsyttänyt yhtäkkiä yhtään! 

Vielä loppupäivästä ’rock landing’ pienelle kiviselle luodolle. Kajakista veteen ja hinausköysi kiinni keulaan. Sitten melan kanssa meloen rantaan ja tuurilla rannassa on jo kaveri, joka heittää köyden avuksi ja siitä kiskoen pääsee kahlaamaan aallokossa liukkaille kallioille. Sitten voi vedellä kajakin perässä huolella rantaan. Onnistumisen riemu oli tuntuva, kun kaikki vuorollaan saatiin kalliolle tauolle. 

Mutta mitenkäs pois sitten – no, käänteisessä järjestyksessä tietysti. Paitsi että minulta pääsi ruma sana, kun poispäin uidessani huomattiin, että vetoköysi olikin irronnut kajakista. Esko sen rivakasti meloen sai kuitenkin kiinni karkumatkaltaan. Sen verran pitkä päivä takana ja melauintia aallokossa, ettei rodeolla enää noustu kajakkiin.

Onneksi sateiset pilvetkin väistyivät ja ilta leirissä oli poutainen. Kamat olivat ihan märkinä ja kuivaus tarpeen. Saimme myös testattua merimerkkien tuntemustamme juuri ennen pimeän tuloa. Sunnuntaina paluumatkalla harjoitukset jatkuivat ja aallokkoa riitti vielä alkumatkasta hyvin. Hinauksia ja huonovointisen, väsähtäneen kaverin auttamista kolmen porukalla ja myös kahdestaan ilman hinausapua. Hyvin löytyi vetoapua ja hinausköysi tosiaan kelluu jos sen joutuu hätätilanteessa (siis Kristianin käskystä) irrottamaan ja heittämään mereen.

Aivan mainiota että saimme harjoitella melonta- ja pelastustaitoja aallokko-olosuhteissa. Huomasimme todellakin, kuinka hyödyllistä treenaus oli verrattuna Pitkäsalmen melko helppoihin olosuhteisiin. Ehdimme tehdä hämmästyttävän paljon harjoituksia retken aikana. Porukka oli aivan mahtava ja täysillä mukana - kiitos Maru, Lassi, Timo, Sanna ja Juho! Näimme runsaasti onnistumisia ja itsensä ylittämistä. Ja hauskaa oli, suurkiitos Kristianille ja Eskolle sekä leikkisästä että innostavasta ohjauksesta! 

Ajankohta 4.-6.9. 2020

Osallistujia 6

Kilometrejä -

Vaativuus: keskitaso

Retki Tammisaaren saariston kansallispuistoon

Teksti: Liisa
Kuvat: Peter

Matkaan lähdettiin vajalta pe neljän jälkeen suuntana Tammisaaren Baggön marina. Sääennuste lupaili upeaa kesäviikonloppua ja suunnitelmana oli katsastaa Jussarön majakka Sundharun luodolla. Porukkamme oli aika iso, 11 retkeläistä ja vetäjinä toimivat Peter ja Esko. Kaksi retkeläisistä liittyi joukkoon Sipoosta ja Espoosta saakka. Baggön marinasta meloimme Jussaröhön yöksi leppeässä kesäillassa.

Matkalla tapasimme yli viidenkymmenen joutsenen joukon, ilmeisesti nuoret sinkkujoutsenet olivat kokoontuneet perjantai-illan viettoon.

Löysimme oivalliset telttapaikat näinkin suurelle porukalle ’Iron beachin’ viereisiltä kallioilta. 12 telttaa ja yksi riippumatto muodostivat varsinaisen kylän, joka taisi herättää huomiota uimarannalla kävijöiden sekä muiden veneilijöiden joukossa. Jussarön rautakaivoksesta muistuttaa tummahiekkainen uimaranta, mistä myös nimi ’Iron beach’. Ihanan kirkas vesi houkutti vielä iltauinnille monia. Pimeä hiipi yllättävän pian - ja hyttyset. Jupiter (kiitos Sauli tunnistuksesta) loisti koillisella taivaalla kirkkaana tähtenä ja myös kuu nousi veriappelsiinina horisontista.

Aamu-uinnit raikkaassa vedessä herättivät aurinkoiseen päivään. Sää mitä parhain, tuulta vain nimeksi ja näkyvyys erinomainen. Meloimme ulkoluotoja kierrellen Sundharuun ja majakalle ulkosaariston kauniista maisemista nauttien. Alkukesällä monet alueen saaret ovat rauhoitettuja lintujen pesimisen suojelemiseksi ihan heinäkuun loppuu saakka ja siksi elokuu onkin hyvä aika melontaan.

Lounastimme majakan juurella, taisi muutamakin kuva ja selfie livahtaa someen samalla. Karun luodon notkelmissa kasvoi hämmästyttävän paljon vehreää, kukkia sekä ruohosipuliakin ryydittämään lounasruokia.

Hyödynsimme hyvä sään ja teimme ulkoluotokierroksen myös matkalla takaisin. Jussaröhön palasimme hyvissä ajoin neljän maissa ja aikaa jäi myös saareen tutustumiseen. Cafe Ön oli uintien jälkeen heti ensimmäinen kohde vierasvenesatamassa ja jäätelöhän maistui! Viikonloppu oli yllättävän vilkas kahvilaemännän mukaan ja kävijämäärä oli yllättänyt heidätkin, vaikka lämmin sää tiedettiin tulevaksi. Luontopolku kiersi myös saaren rauhoitetun länsiosan läpi, missä helteeltä suojasi sankka luonnontilainen metsä. Sieltä polku sukelsi vanhalle kaivosalueelle, missä kummitusmaiset ränsistyneet rakennukset loivat aikamoisen kontrastin metsäpolulle. Ennen iltaruokaa oli jännittävän frisbeegolf kisan vuoro. Kajakin kansiluukut lensivät yllättävän hyvin, mutta huonomman tuloksen joukkueen jäsenenä syytän suoraan liian pehmeän kansiluukun valintaa. Onneksi kisan lopputulos oli todella tasainen ja illallisen tunnelma kallioilla turvattu.

Sunnuntaina melottiin helteisessä säässä puikkelehtien Tammisaaren tiiviin saariston läpi. Matkalla nähtiin nuolihaukka, harmaahaikara sekä tietysti merikotkakin. Veneitä varsinkin purjeilla näkyi väylillä vielä monia kauniissa säässä. Isolla porukalla siirtymiset ottavat aikaa ja jouduimme jättämään Rödjanin visiitin toiseen kertaan. Lounaspysähdys ja leppoisa paluumatka sai hymyn huulille.

Pysähdyimme vielä Tammisaaressa kahville ja hyvästelimme Sipoon ja Espoon retkeläiset ennen kotimatkaa. Ehdimme vajalle Turkuun mukavasti viiden aikoihin. Kiitokset Peterille ja Eskolle sekä myös Kaille mainiosta helleviikonlopun melontaretkestä!

Ajankohta: 7-9.8.2020

Osallistujia: 11

Kilometrejä: 40

Vaativuus: Suunniteltu keskitaso, mutta kelin takia helppo.